Onko koskaan historiassa ihmiset olleet yhtä pahoja valittajia kuin nykyään? Ei varmasti ole.

Nykyään ei saa edes kiveä heittää mereen kun joku pahoittaa siitä mielensä. Ja tämä tapahtui ihan toden totta viime kesänä pariinkin otteeseen.

Keräsimme muutamia kiviä tien poskesta, että Lucas voi heittää ne sitten laiturilta mereen. No eikös joku mummo pysähtynyt ja rupesi valittamaan, että ei niitä kiviä saa kerätä, kun joku ne on tarkoituksella siihen laittanut! 😳 Piti oikeen kysyä, että anteeksi mitä, kun en ollut uskoa korviani. Olisin ymmärtänyt, jos olisimme jotain koristekiviä repineet irti kukkaistutusten ympäriltä, mutta ei, kyse oli ihan tavallisista sorakivistä tien reunassa.

Rannalla heitimme vähän isomman kiven sinne mereen, että saatiin isompi molskahdus aikaiseksi. Tähän asiaan päätti sitten puuttua ihan nuorempi mieshenkilö, joka huusi, että nyt joku potkaisee varpaansa siihen kiveen!

Siis anteeksi mitä??? Eikö se meren pohja ole täynnä kiviä? Oliko töissä huono päivä? Vai eikö ole muija antanut? Vai eikö ole päivän näsäviisastelukiintiö täynnä? Vai mistä kenkä puristaa? 😳😳😳

Sitten oltiin lasten kanssa yhden taloyhtiön pihalla leikkimässä, missä on aina paljon leluja. Pojat laskivat pieneltä kukkulalta taaperokärryjen ja mopojen kanssa. Eräs mukava nainen kävi tervehtimässä ja sanomassa, että kyllä näillä kaikilla saa leikkiä, että ne ovat taloyhtiön yhteisiä leluja. Mutta eräälle toiselle naiselle tämä ei sitten sopinutkaan. Hän tuli varsin suivaantuneena lasten hauskanpidosta ensin keräämään kaikki kärryt ja mopot pois, sen jälkeen lähti kaikki hiekkalelut kassiin ja kaikki nämä tavarat lukkojen taakse ulkovälinevarastoon. Paitsi yksi lapio, mitä hän ei hiekkalaatikon takana nähnyt. Kävi mielessä mainita asiasta, että yksi lapio jäi, mutta olin hiljaa.

Sitten pojat mietti, että mitäs nyt tehdään kun lelut vietiin pois? Katsoivat ympärillä olevia puita ja kiipesivät niihin. Jotenkin tuli heti vahva kutina, että tämä riemu ei kauaa kestä. Eikä siinä tosiaan mennyt kuin pari minuuttia, kun joku mies tuli komentamaan alas puista. Ilmeisesti joku mummo oli viiliä syödessään seurannut keittiön ikkunasta poikien touhuja, ja astui rapusta ulos kädet nyrkissä ja naama norsunvitulla. Rystyset valkoisina hän puristi vihannespussia missä oli tyhjiä viilipurkkeja. Pettymyksekseen hän sai huomata, että pojat eivät olleet enää puissa. Ohitse oli kävelemässä pariskunta, jonka hän sitten pysäytti ja vihaisesti osoitti puita ja vuoroin poikia jotka olivat jo kävelemässä pois päin. Talkkunapallot vain suurenivat mummon suupielissä kun hän vaahtosi asiasta tälle paikalle sattuneelle pariskunnalle.

Niin paljon teki mieli mennä kysymään mummolta, että mikä hänellä on hätänä, mutta pystyin vastustamaan kiusauksen.

Yhtenä keväänä meidän kerrostalon pihalla mummeli kielsi pojilta jopa nurmikolla juoksemisen, että nurmikko saa kasvaa rauhassa.

Myöskään roskalavoja ei saa tutkia.

Eikä maleksia rappukäytävässä.

Eikä töherrellä seiniä.

Eikä soittaa pilareita.

Missä kohtaa elämänkaarta se tapahtuu, että aikuinen unohtaa joskus itsekin olleensa lapsi?