Nyt alkaa olla niin henkisesti kuin fyysisesti erittäin raskaat kaksi viikkoa takana. Tämä asunto on ollut varsinainen sairastupa. Kaksi viikkoa olen itse ollut aivan puolikuollut. Kaikki flunssan oireet ja pientä lämpöä. Molemmalla pienellä naperolla oli silmätulehdukset ja siihen päälle vielä korvatulehdukset. Siihen päälle vielä yskäntäyteiset ja itkun valtaamat yöt. Jos ei Alina itkenyt tai yskinyt, niin minä yskin. Yöt ovat olleet täysin painajaismaisia. Mutta eipä sen puoleen, niin myös päivät.

Kaksi päivää sen jälkeen, kun lasten antibioottikuuri oli ohitse, Alinalla alkoi kaikki oireet uudestaan. Silmät rähmi ja nenä vuoti paksua räkää. Ja se hemmetin yskä, mikä on pahimmillaan yöllä. Pari päivää sitä seurasin ja sitten lähdettiin päivystykseen. Uusi korvatulehdus. Tai vanha, mikä ei antibiooteista huolimatta parantunut. Lääkäri määräsi tehokkaammat antibiootit.

Tämän kaiken sekasorron keskellä järjestin Lucasille 4-vuotis synttärit. Niitä juhlittiin neljänä eri päivänä. Ravasin joka helvetin päivä lasten kanssa kaupassa buranan voimalla. Pariin kertaan mietin, että siirränkö synttäreitä, koska olin niin rikki, mutta kun sitä tietää kuinka paljon lapsi niitä juhlia on odottanut, niin en viitsinyt. Lisää vaan Buranaa naamaan.

Yhtenä päivä tulimme kaupasta ja yritin purkaa ostoksia jääkaappiin. Alina huutaa naama punaisena ja kädet ojossa, että syliin. Sitten kun nostan syliin, niin kiemurtelee ja huutaa samantien, että haluaa pois. Kun tätä syliin ja pois temppuilua jatkuu muutaman minuutin ja samalla yritän purkaa ostoksia, niin Lucas kaataa puolen litran vesipullon keittiön pöydälle. Siinä sitten silmät suurina tuijottaa, kun vesi pulppuaa pullosta pitkin pöytää ja kastelee kaikki tärkeät paperit. Vesi valuu lattialle ja kohta siellä on hirveä lammikko. Saan niin hirveän kilarin ja raivarin, että lopuksi romahdan vaan keittiön lattialle ja alan itkemään. Itken ja kiroilen. Vittu saatana. Saatanan vittu. Molemmat lapset ovat hiljaa ja tuijottavat minua. Kohta Lucas hakee pyyhkeen ja alkaa kuivaamaan lattiaa.

Olin niin turta ja väsynyt, että halusin vaan kaatua sänkyyn ja itkeä itseni uneen. Mutta ei, minun piti ruveta leipomaan porkkanakakkua synttäreille. Laitoin lapsille netflixin pyörimään. Saan ainekset esille, niin molemmat ovat samantien jaloissani. Lucas raahaa tuolin viereeni, että pääsee osallistumaan leivontaan. Ja tuttuun tapaan Alina huutaa naama punaisena ja kädet ojossa vieressäni, että syliin. Raivoissani karjun, että miksette nyt vaan voi katsoa sitä vitun netflixiä?!

No, lopulta tein porkkanakakun Alina sylissäni. Ainoastaan porkkanaraasteen eteen vuodatettiin Alinan kyyneleitä, kun siihen tarvitsin kaksi kättä.

Illalla yhdeltätoista sain viimein kaikki hommat tehtyä keittiössä. Kuudelta olin aloittanut porkkanakakun teon, sen jälkeen vielä pari pizzaa ja kirsikkana kakun päälle tein elämäni ensimmäisen kasvisfetapiirakan, josta tuli niin hyvää, että se löysi lopulta tiensä biojätteeseen. Näiden kokkailujen välissä ruokin ja kylvetin lapset, ja lopulta sain heidät nukkumaan. Olin lopen uupunut. Käymättä suihkussa kaaduin sänkyyn ja vaivuin uneen. Meni 10 minuuttia, niin Alina aloitti yöllisen itkurundinsa, mikä kesti aamuun saakka.

Kun sitä tarpeeksi monta yötä nukkuu 2-4 tuntia yössä, ja vielä puolikuntoisena, niin alkaa oikeasti aivotoiminta pettämään. Sitä elää sellaisessa sumussa ja usvassa, että ei enää tiedä, missä päivässä eletään. Kun lähdin keittiöstä makkariin hakemaan jotain, niin en enää muistanut mitä olin hakemassa. Palasin keittiöön ja muistin mikä se juttu oli, niin lähdin taas makkariin, ja siellä sitten ihmettelin, miksi sinne menin? Sitä alkaa olemaan aika zombie.

Aina sanotaan, jos on kuumeessa ja flunssassa, että LEPÄÄ. Mutta mitä jos et saa levätä päivällä, etkä edes yöllä? Päivällä sua riepotellaan joka suuntaan, lapset tappelee ja kiukuttelee, ne kilpailevat sylipaikasta ja ne haluavat syödä monta kertaa päivässä. Ne haluaa millon mitäkin, ihan koko ajan. Ja yöllä kun toivot saavasi nukkua, niin heräät jatkuvasti lapsen levottomaan itkuun ja yskään, ja koko yö menee heijatessa ja rukoillessa, että voitko nyt vittu nukkua? VITTU ANNA MUN NUKKUA. Sitten onkin jo aamu ja toivot, että olisi jo ilta. Yhtenä iltana ajattelin, että en parane ikinä, kun en saa ikinä levätä. Että varmana saan jälkitautina jonkun aivokalvontulehduksen ja kuolen pois. Mutta sitten ajattelin, että silloin saisin ainakin levätä. Kuolleena.

Ja tiedoksi niille, jotka kuvittelevat, että elämä pienen lapsen kanssa on yhtä muumien katselua telkkarista, niin voin kertoa, että sitä se ei ole. Ei sinne päinkään.

Amen.

#sairastupa #korvatulehdus #netflix #päivystys #porkkanakakku #kasvisfetapiirakka #biojäte #aivokalvontulehdus #jälkitauti #zombie #äitionvähänväsynyt #ruuhkavuodet #antibioottikuuri