Tänään aloin ensimmäistä kertaa toden teolla haaveilemaan töihin paluusta. Vaan eipä ole työpaikkaa mihin palata. Onhan minulla hierojan toiminimeni, mutta uuden asiakaskunnan haaliminen tuntuu yhtä epätoivoiselta, kuin Mount Everestille kiipeäminen. Samoin laivaurani taitaa olla kaukainen muisto vain.

Neljä vuotta olen ollut kotiäitinä. Ehdottomasti rankin työ, mitä olen ikinä tehnyt. Eilinen maanantai aamu alkoi taas niin hienosti lasten sotkuilla, rähinöillä ja kiukutteluilla, että päätin maksimoida kurjuuden ja vein lapset pikkujättiin jatkamaan hepatiittirokote sarjaa. Alina saa kunnon raivoitkukohtauksen jo ennen rokotetta, ja huutaa niin kovaa, ettemme hoitajan kanssa meinaa saada toistemme puheesta mitään selvää. Sieltä sitten itikseen Clas Ohlsonille etsimään lamppua. Lucas oli heti herättyään ollut varsinainen kävelevä katastrofi. Lamppuosastolla hän onnistui kaatamaan jonkin esillepanon, ja kauhea kolina vaan kuului, kun kukkaruukut ja lamppu hajosivat lattialle. No minä pahoittelin myyjälle ihan hirveästi ja nolona menin korjaamaan jälkiä. Hyvä että ehdin lampusta kiinni ottaa, kun lennähdin pari metriä taakse päin silmät lautasen kokoisina. Sain ihan hirveän sähköiskun siitä lampusta. Hetkeen en pystynyt puhumaan, ja tuijotin mojottavaa kättäni. Kun tokenin tilanteesta, pahoittelin vielä lisää ja sanoin, että parempi poistua, ennenkuin aiheutamme lisää vahinkoa. Onneksi myyjä oli erittäin ystävällinen ja sanoi, että ei mitään hätää, kyllä henkilökunta yleensä hajottaa enemmän tavaraa kuin asiakkaat.

Muutamaa pientä onnettomuutta myöhemmin pääsimme metroon, ja kaikki tapahtuneet asiat ynnättynä yhteen menivät jotenkin yli rajojeni, ja koko metromatkan nauroin ihan hysteerisenä. Sormi mojotti koko illan, ja on vieläkin kipeä.

Tänä aamuna kun heräsin, niin hiljaa mielessäni rukoilin, että kunpa tästä tulisi parempi päivä. Menin kylppäriin, ja astuin nastan muotoisen korvakoruni päälle. Kuului vaan naps, kun piikki napsahti jalkapohjastani läpi. Veret irtosi, ja Alina huusi sängyssään kirarisat ulkona, kun oli herännyt lähtööni.

Kun kauhean kohellus aamun jälkeen saan makkarakeitto lautaset naperoiden eteen, niin Lucas alkaa heittelemään porkkanan paloja lautaseltaan, koska ei halua syödä niitä, ja siinä samassa kaataa täyden maitolasinsa pitkin pöytää ja lattioita. Silloin tuli se hetki, se hetki, kun ihan ensimmäistä kertaa neljään vuoteen oikeasti toivoin, että olisinpa töissä.

#pikkujätti #hepatiittirokotus #clasohlson #itis #mounteverest #kotiäiti #äitionvähänväsynyt #ruuhkavuodet #makkarakeitto #käveleväkatastrofi #sähköisku