Kymmenen päivää vierähtänyt kuluvaa vuotta. Olen tehnyt uudenvuoden lupauksia, sitten kumonnut ne ja luvannut, etten lupaa yhtään mitään. Ihan turhaa. Jos lupaan, etten syö suklaata, niin syön kuitenkin, jos mieleni tekee. En halua kiusata itseäni.

Suklaata mässäilin loppuvuonna niin paljon, että yritin lopettaa sen heti vuoden ensimmäisenä päivänä. Kaksi päivää meni ilman. Kolmantena päivänä alkoi hullu ahmiminen Budabestejä ja loppuja konvehteja. Miksi piti mennä joulun jälkeen ostamaan Tokmannin ale laareista vielä lisää suklaata? No kun HALVALLA SAI.

Yritin tyrkyttää niitä lapsillekin, mutta ei maistu. Lucas kyllä innoissaan rohmusi muutaman konvehdin, mutta löysin niitä muutaman tunnin päästä puoliksi syötyinä ja sulanneina sohvan istuintyynyjen välistä, kovia kokeneelta karvamatolta ja jopa sängystä.

Mutta. Enemmänkin olen nyt miettinyt elämäntapojani, kuin niitä turhia lupauksia. Pitäisi pitää parempaa huolta omasta kehostaan. Liikkua ja venytellä. Vihaan venyttelyä. Siitä huolimatta maaliskuussa tulee mittariin kokonaiset neljäkymmentä vuotta. Nyt kun sen tuohon vielä konkreettisesti kirjoitin, niin se asia tuli vielä enemmän vasten kasvoja. NELJÄKYMMENTÄ.

Jotkut väittävät, että se on keski-ikä. Mutta enhän minä missään nimessä voi olla keski-ikäinen. Ihan naurettava koko ajatus. Minun vanhemmathan ovat keski-ikäisiä. En minä.

Muistan aina, kun olin ekalla luokalla. Omat vanhempani olivat silloin kolmekymppisiä, niinkuin melkein kaikkien vanhemmat. Paitsi yhden luokkakaverin vanhemmat olivat jo nelikymppisiä. Ihmettelin, että miten sillä pojalla on niin iäkkäät vanhemmat. Mielessäni kuvittelin, että he olivat jo harmaantuneita vanhuksia. Nyt kun tässä melkein nelikymppisenä imetän vauvaa kotona, niin perun lapsuuteni ajatukset. Minä olen neljäkymmentäkuusi vuotias, kun Alina menee kouluun. Enkä minä vielä ole harmaantunut vanhus. Tunnen itseni vielä melko nuoreksi.

Silloin tällöin löydän kyllä vitivalkoisen kulmakarvan soluttautuneen tummien joukkoon, mutta nyppään sen muukalaisen heti pois. Olen myös huomannut, että silmäluomi liikkuu entistä enemmän siveltimen alla. Mutta maan vetovoima on vielä ollut melko armollinen minulle.

MUTTA, olenkin kuullut, että heti neljänkympin jälkeen alkaa se fyysinen alamäki. Maan vetovoima käynnistyy kunnolla. Kunto romahtaa, näkö huononee. Kaikenlaisia sairauksia ja ongelmia terveyden kanssa. Kulumaa siellä ja pullistumaa täällä.

Henkisesti mennäänkin sitten ylämäkeen. Nelikymppisenä nainen on kuulemma parhaimmillaan. Sillon nainen tietää mitä haluaa ja sillon nainen kantaa ylpeänä omat selluliittinsa. Enää ei kiinnosta, mitä muut ajattelee. Rypytkin vaan kaunistavat kantajaansa. Ne kertovat kokemuksesta ja viisaudesta. Elämän saa ja pitää näkyä. Juodaan shamppanjaa, koska elämä on tässä ja nyt!

Welcome forty! I am ready for you❤️

#keski-ikä #nelikymppinen #nainen #parhaassa #iässä #shamppanjaa #elämäontässäjanyt