Aamuyön unettomina tunteina alkoi taas ajatusten Aurajoki virrata sen verran kovaa, ettei unenpäästä saanut enää kiinni. Jostain pulpahti mieleeni eriskummallinen tapahtuma vuosien takaa.

Olin laivalla töissä, Turku Tukholma väliä seilasin Silja Europalla. Pääsin parin tunnin päivävapaalle. Vatsani oli alkanut kipuilla jotenkin omituisesti, joten päätin poiketa sairaanhoitajan luona, ennenkuin menisin hyttiin lepäämään.

Kysyin sitten hoitajalta, että olisko jotain vatsalääkettä antaa. No, hoitaja paineli mahaani ja halusi mitata kuumeen. Lämpöä oli 37. Sitten pyysi hyppimään yhdellä jalalla. No minä käskystä hypin. Kyllä se painelu ja hyppiminen vähän vatsaan sattui. Käsi ojossa odotin lääkettä, että pääsen hyttiin pötköttämään. Mutta, mitä sanoikaan sairaanhoitaja?

”Kuule, kaikki merkit viittaa siihen, että sinulla on puhkeamassa umpisuoli.” Naurahdin ja huokasin syvään, että no ei kyllä ole. Että anna nyt vaan joku tabletti niin menen hyttiin lepäämään ja sitten takaisin töihin, että pari matkaa olis vielä jäljellä.

Mutta ei. Sairaanhoitaja sanoo, että jos oltaisiin avomerellä, niin hän leikkaisi minut itse samantien. Hän ei voi ottaa sellaista riskiä, että minä jäisin laivaan, ja umpisuoli puhkeaisi laivassa. Että onneksi ollaan juuri tulossa turkuun. Mene pakkaamaan tavarasi ja sitten taksilla terminaalista suoraan TYKSiin.

Minä tuijotan hoitajaa epäuskoisena ja yritän inttää, että ei minulla mikään umpisuoli ole puhkeamassa. Että kai minä nyt sen tietäisin. Rukoilen, että anna nyt vaan se lääke. Mutta mitään ei ole tehtävissä. Ymmärsin kyllä sairaanhoitajan tilanteen, jos kaikki oireet kerran viittasivat umpisuolen tulehdukseen, niin eihän hän voisi minua laivaan jättää. Pökerryksissä tästä asioiden suunnan muutoksesta menen selittämään tilanteen esimiehelleni ja pahoittelen tilannetta. Jos olisin tämän tiennyt, en olisi mennyt sairaanhoitajan luo. Olen pahoillani. En ehtinyt ostamaan slabejakaan.

Ei muutakuin kamat kassiin, ulos laivasta ja kaasu pohjassa taksilla TYKSin päivystykseen. Tiskillä selitän, että minut lähetettiin tänne, koska epäillään umpisuolen puhkeamista, mutta itse vahvasti epäilen, että ei ole puhkeamassa. Joooo-o, sanoo TYKSin hoitaja, ja pyytää käytävälle odottamaan. Sitten verikokeisiin, suolaliuosta suoneen ja osastolle makaamaan. Nälkäkin on, mutta ei saa syödä, jos joutuu leikkaukseen. Olen yhtenä kysymysmerkkinä, miten tämä on mahdollista?

Puolen yön aikaan komea mieslääkäri tulee katsomaan vointiani. Tulehdusarvoni ovat kuulemma kohollaan. Mietin, että miten ihmeessä? Pilke silmäkulmassa mutristelen huuliani, ja kerron, että voin ihan hyvin. Kysyn, että eikö minun pitäisi olla todella kipeä, jos minulla olisi umpisuoli puhkeamassa? Että enkö minä vaikeroisi tuskasta ja rukoilisi leikkaukseen? Lääkäri sanoo, että oireet ovat kaikilla yksilölliset. Hän painelee vatsaani, ja edelleen sattuu tiettyyn kohtaan. Mieleni tekee sanoa, että jospa minulla on vaan pieru jumissa, mutta en kehtaa.

Voi olla, että aamuyöstä leikataan, hän sanoo, ennenkuin poistuu paikalta.

Tuijotan tippaletkukärryä epäuskoisena. Aamuyöstä leikataan? Eikö kukaan kuuntele minua? Mietin, olenko joutunut johonkin suuremman luokan piilokamera huijaukseen. Että kohta ovesta pamahtaa kameraryhmä ja nauraa, että häähää, vitsi vitsi! Siinä sulle lasillinen samarinia ja painu takaisin töihin siitä. Näin ei kuitenkaan tapahdu, joten yritän saada unta. Olen todella turhautunut ja toivon, että voisin vaihtaa typerän umpilisäkkeeni pullolliseen punaviiniä. Aamuyöllä lääkäri käy toteamassa, että leikkaukseen ei taida olla tarvetta. Olen hänen kanssaan harvinaisen samaa mieltä.

Aamulla herään, kun huoneeseen kärrätään toinen tyttö. Kun hoitajat ovat poistuneet, päätän vähän udella, mikä hänen tarinansa on. Tyttö on valkoinen kuin lakana. Hän kertoo, että edellisenä aamuna oli alkanut vatsakivut. Hänen oli ollut tarkoitus lähteä kavereiden kanssa Silja Europalle risteilemään, mutta vatsakivut olivat vaan yltyneet päivän mittaan ja äiti oli lopulta pakottanut sairaalaan. Koko vatsa oli vedetty auki, kun syytä tuskaiselle kivulle oli etsitty. Lopulta oli löytynyt 20cm pitkä kuolio ohutsuolesta. Hän näytti vatsansa, se oli ylhäältä alas asti kursittu niiteillä kiinni. Minä vähän nolona ja puoliksi huvittuneena kerroin oman tarinani, että taitaa olla vaan pieru jumissa. Että varmaan eksyneen kaasukuplan takia olen maannut täällä 14 tuntia tipassa ilman ruokaa ja juomaa. Toinen oli ollut kuoleman kielissä kuolion takia, ja minä vaan haaveilin punaviinistä sairaalapedilläni. Hauska yhteensattuma kyllä oli, että minä jouduin lähtemään laivalta vatsakivun takia, ja hän ei päässyt sinne vatsakivun takia.

Kohta tulikin jo lääkäri katsomaan vointiani, ja päätteli, että saan varmaan lähteä kotiin. Aina ei kuulemma löydy syytä kaikille oireille. Kysyin kuitenkin, että olisko se nyt ollut yks ja sama leikata pois, kun kerran tänne asti oltiin tultu. Lääkäri naurahti, ja toivotti hyvää kotimatkaa.

Ei sitä vaan ikinä tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.

#umpilisäke #vatsakipu #siljaeuropa #umpisuolentulehdus #TYKS #päivystys #piilokamera #menneidenmuistelua #outojakipuja #ajatustenaurajoki