Matkalle lähtö. Se on aina ollut elämässäni sellainen suola, että parempaa maustetta on vaikea löytää. Oli se matka sitten kuukauden reppureissu Aasiaan, viikon all inclusive paketti Kuubaan, tai ihan vaan 22h risteily Tallinnaan. Aina sitä matkaa odottaa kuin kuuta nousevaa.

Tällä kertaa onnenpyörä pysähtyi tuohon 22h Europan risteilyyn Tallinnaan. Tuttu ja turvallinen. Lasten kanssa, kuinkas muutenkaan. Tunnin kärvistelyn, komentelun ja kieltelyn jälkeen korvia huumaavassa metelissä lasten leikkipaikassa, olin enemmän kuin valmis lähtemään ostoksille tax freehin. Ja aina vaan lasten kanssa.

”Älä koske siihen! Anna sen olla! Nyt ihan oikeesti! En osta mitään herkkuja jos et nyt usko! Se menee rikki! Kohta tulee laivapoliisi! Tämä on kauppa eikä mikään leikkipaikka! Nyt ihan oikeesti! Kohta menee hermot! Tule tänne! ”

Tätä rataa kun on mennyt ensimmäiset minuutit, niin se viinin maistatuspöytä näyttää ihan keitaalta aavikon keskellä. Kiitos kielen kostukkeesta, Viña Maipo, kiitos.

Sitten kun kaikkien kohellusten ja hermojen kiristelyjen jälkeen pääsee hyttiin nukuttamaan lapsia, niin naapuri hytissä on hirvee meininki. Käyn koputtaa oveen. Hytti hiljenee, mutta kukaan ei aukaise ovea. Takaisin omaan hyttiin nukuttamaan naperoita. Meteli alkaa kohta uudelleen. Kuulostaa siltä että joku tulee kohta seinän läpi. Vauva kainalossa takaisin koputtamaan vihaisesti oveen. Joku lapsi huutaa oven läpi, että NIMI? En kerro nimeä, vaan koputan uudelleen. Kohta ovea raottaa pelokas poikalapsi ja pyydän olemaan hiljaa. ”Joo, anteeksi, mun pikkuveli riehuu. Anteeksi kauheasti.” Vanhemmat olivat ilmeisesti baarissa ja jättäneet lapset hyttiin keskenään. Kello oli yksitoista illalla. Naapuri hytti hiljeni, ja sain omatkin naperot nukkumaan. Sitten alkoikin oma unettomuus. Paska tyyny. Meteliä käytävältä. Liian paksu peitto. Ilmastointilaitteen suhina. Ja mikä pahin, tuo oranssi valo pään yläpuolella. Valonkatkaisijan valo. Se valaisee niin paljon että en pysty nukkumaan. Mietin millä sen peittäisin. Ei ole teippiä eikä liimaa. Mutta mulla on liivinsuoja, missä on tarrapaikka. Silti valo paistaa siitä läpi. Vielä kaivelen laukkua. Sieltä löytyy BR:n 10centin etutarra, liimaan sen keskelle liivinsuojaa. Vähän se hämärtyy, mutta ei tarpeeksi. Naapuri hyttiin saapui vanhemmat paikalle. Äidin huuto kuuluu, ”Saatanan saatana! Nyt ne valot pois saatana. Saatanan saatana!!” Ovia paiskitaan ja kiroillaan ihan urakalla. Vittu perkele saatana kuuluu seinän läpi. Kuuntelen meteliä muutaman minuutin. Mietin sitä pelokasta lasta kuka raotti ovea ja hänen pikkuveljeään. Ensin minä pilasin niiden ilon, kun saivat kerrankin riehua keskenään vanhempien lähdettyä baariin. Sitten kun olivat nukkumassa, niin vanhemmat tulivat kännissä riehumaan hyttiin. Soitan infoon ja pyydän vahdit paikalle. Vahdit on paikalla parissa minuutissa ja hytti hiljenee. Kello on kaksi yöllä. Nyt käy niin sääliksi niitä naapuri hytin lapsia, etten varmaan saa unta sen tähden.

Ihan oikeasti. Jos haluat lähteä laivalle vetämään lärvit, voitko jättää lapsesi hoitoon jollekin turvalliselle hoitajalle? Ja jos et voi, voitko ottaa edes kohtuudella ihan vaan muutaman kaljan ja olla menemättä sinne baariin? Sydäntä särkevää miettiä täällä pimeässä hytissä omien tyytyväisenä nukkuvien naperoiden keskellä, että miltä mahtaa tuntua seinän takana (toivottavasti) nukkuvista lapsista?

#risteily #lastenkanssa #mamalife #br #liivinsuoja #tallinksilja #siljaeuropa #familyhytti #perhehytti #vinamaipo