Armaani aamukahvi.

Joinakin aamuina kun herää ennen lapsia, sitä miettii, että nousisiko ihan suosiolla ylös, niin saisi juoda aamukahvin ihan rauhassa. Siinä on sitä jotain siunattua. Silloin se aamu lähtee hyvillä viboilla käyntiin. Tänä aamuna heräsin jo kuuden jälkeen, väsytti ihan helvetisti. Illalla piti ottaa se kallisarvoinen OMA AIKA, ja väijyin telkkarista tempparit ja siihen päälle vielä Armanin jakso. Joten en jaksanut nousta. Mutta en saanut enää untakaan. Tunnin vaihdeltuani tyynyn asentoa, kaikki lapset heräsivät samaan aikaan klo 7.30.

No ei siinä mitään, lapsille aamupalaa pöytään ja uusi aurinkoinen päivä käyntiin. Vauvalta vaippa pois ja matolle leikkimään. Kolmevuotias päättää yllättäen, että haluaa juoda kaakaonsa lattialla vauvan vieressä. Ennen kuin ehdin mitään kieltää, kaakaot on pitkin lattiaa. Siivoan kaakaot ja avaan telkkarin, jos ehtisi yhdet uutiset katsoa. Sillä sekunnilla vauva on kakannut. Kotisinappia on pitkin reisiä, harsoa ja missäs muuallakaan, kuin luonnonvalkoisella, kovia kokeneella karvamatolla.

Ensin vien vauvan pesulle. Sitten ämpärin, fairyn ja juuriharjan kanssa maton kimppuun. Aikani hinkattuani mattoa ja vaihdettuani vettä ämpäriin, muistan kuulleeni uutisista, että joku Kardashianeista oli käynyt valkoisessa talossa.

Siinä tämän päivän uutisanti. Tarvitseeko mun oikeestaan muuta tietääkään.

Ulkona paistaa aurinko. Kämppä on kuin pommin jäljiltä. Tiskikone haisee. Roskikset on täynnä. Väsyttää niin paljon, että taju lähtee. Saisko nyt sen kupin kahvia? Kiitos.

Jätä kommentti